Palaset naksahtelivat eilen yhteen. Kaikki täsmää: yli innostuneisuuden menevä innostuneisuus, halla "normaaleille" ihmissuhteille, keräilyvimma, pikkutarkkuus, melkein sekopäisyyskin. Taidan sitten olla nykyisin ihan oikea cinefiili, tai hyvin menossa sinne suuntaan. Pitäisi lisätä omalle wishlistille Cinemania-dokumentti, jonka olen telkkarista nähnyt parikin kertaa. Toisen kerran elokuvakerhon pikkujouluissa, naurettiin ironisesti ja mietittiin ollaanko mekin tollasia?
Nou, en ole vielä lyönyt ketään elokuvateatterissa, laatinut kilometrin mittaista elokuvalistaa treffi-ilmoitukseen tai soittanut projektorinkäyttäjälle kesken elokuvanäytöksen (vaikka olisikin kieltämättä tehnytkin mieli parin elokuvan aikana) koska näytöksen tekniikassa on häikkää. Mutta toisaalta kyllä ihastumiseni kanavoituvat enemmän elokuviin ja roolihahmoihin, katson päivässä nykyisin minimissään kaksi elokuvaa (tai ainakin keskiarvoa laskettaessa, viime vuonna viisi leffaa per päivä-tahti ei ollut mitenkään harvinaista) ja keräilen vähän kaikenlaista memorabiliaa. Ohop!
Keräilyvimmassani tahtoisin kerätä kunnon kirjaston suomalaisesta elokuvakirjallisuudesta, pois lukien suomennetut teokset ja normaalit näyttelijöiden elämänkerrat. Graduni aineistoa kootessani kävin aika läjän erilaista kirjallisuutta aikarajan sisällä ja vähän ulkopuoleltakin, joista (ihme) kyllä tuli esille välillä jotain todella hyviä teoksia. Suomen petervonbaghismi* on kyllä paikoitellen raivostuttavaa. Tässä maassa on selkeä puute paitsi oikealla rahalla tehdyistä genre-elokuvista, myös niitä käsittelevästä kirjallisuudesta. Katsotaanpa vaikka Ruotsiin: siellä on tehty jo 30 vuotta sitten vieläkin hurjan arvostelumaineen omaavaa genre-elokuvaa (tapaus Thriller - en grym film) plus herra nimeltä Bergman jonka jo 60-luvulla tekemille elokuville (kuten Persona, Hiljaisuus ja Talven Valoa - Neitsytlähteen ja Seitsemän Sinetin lisäksi siis) ei ole saatu tehtyä mitään vastinetta Suomessa. Niin ja lukemani ruotsinkieliset elokuvatutkimuksen kirjat ovat täysin eri maata suomalaisiin verrattuina. Mikä tässä nyt oikein mättää?
Seuraavat kirjat pitäisi ehdottomasti saada omaksi:
-Göran Bolin: Filmbytare
-Alanen & Alanen: Musta Peili
-Hokkanen et al: Roskaelokuvat (omistan vain kopioidun nivaskan)
-Carroll: The Philosophy of Horror
-Latvanen et al: Verikekkerit (mieluiten molemmat painokset)
-Elävän kuvan vuosikirjat ja Studio-sarja kokonaisuudessaan
-Kinisjärvi et al: Kun hirviöt heräävät
-Riimala: Valkokangasta vastapäätä
jne. about kaikki seksiin, kauhuun ja kulttielokuviin liittyvät teokset kiinnostavat
Alusta asti olen suhtautunut vähän nihkeästi täysin taiteelliseen elokuvateoriaan, luulisin että syy löytyy jostain kippokuntaisesta, vaikeastiymmärrettävästä suppeasta "elokuvakritiikistä" jota ainakin eräs suomalainen elokuvalehti on harrastanut jo melkein 40 vuotta. Kulttuurintutkimuksen näkökulma sopii minulle paljon paremmin, koska teoreettiset käsitteet ovat hyvin laajoja (ja ehkä myös yleismerkityksellisiä) ja elokuvaa yritetään niissä tulkita suuremman kehyksen puitteissa. Olin menetetty tapaus ensimmäisestä taiteensosiologian luennosta lähtien, teoreettiset lähtökohdat sopivat täydellisesti omiin ajatuksiini.
Luin junamatkalla vanhempieni luo pari viikkoa sitten Graeme Turnerin kirjoittaman yleiskuvauksen Film as Social Practice, kirja on todella hyvä ensiraapaisu, mutta myös paikoitellen aika tiukkaa pakkausta noviisimmalle lukijalle (luulisin ainakin, suurimman osan teorioista olen kerran jo lukenut alkulähteistä, joten mitään uutta ja dramaattista ei tullut eteeni). Suosittelen silti.
*)Petervonbaghismi = kirjailija ja ohjaaja Peter von Baghin yliedustus suomalaisessa elokuvakirjallisuudessa mielipidevaikuttajana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti