Erään elokuvan aiheuttamia tunnereaktioita

Onko teille koskaan tullut jostain leffasta niin sanotusti mitta täyteen? Ei välttämättä niin että tahtoisi heittää elokuvan roskiin ja kirota jossain passelilla foorumilla suunsa puhtaaksi näkemästään kauhistuksesta, vaan tympääntymisestä? Tunteesta, ettei elokuvalla ole mitään annettavaa.

Minulle sattui nyt käymään näin. Syytänpä sitten seksuaalisen materiaalin pursuamista ihan liian monesta paikasta (myös elokuvien ulkopuolella), tympääntymistä huonoon elokuvailmaisuun tai mitä ikinäkään, näin nyt pääsi käymään. Tilanne ei taatusti ole ikuinen, mutta tarpeeksi selvä seinä tuli vähäksi aikaa vastaan. En nyt taida vähään aikaan katsella elokuvia joissa pahoinpidellään naisia/ihmisiä ilman mitään "järkevää" syytä.

Miten tässä nyt sitten näin kävi? Katsoin eilen umpioudoksi ja -kieroksi kuvaillun japanilaisen Beautiful Girl Hunter -elokuvan. Viikonloppuna olin katsonut myös erään toisen japanilaisen pinkun (jostain kumman syystä nämä tuppaavat olemaan aina japanilaisia missä tapahtuu jotain järjetöntä) jossa maajussin miniä on ottanut isännän rakkaimman lehmän aseman navetassa. Kummassakin näissä naisten kohtelu ei mene ihan ihmisoikeusjulistuksen mukaan.

Olen kuitenkin pirun kummastunut: kestän yleensä melkein mitä tahansa, paitsi myötähäpeällä mässäileviä elokuvia. Irreversible oli mielestäni uskomattoman hyvä, Ilsat hauskoja ja välillä hivenen ilkeitä. Nyt sitten nakki napsahti, ensin ei tuntunut missään ja sitten tuntui että nämä on nyt nähty. Naishahmojen nöyryytys ja raiskaus itsetarkoituksellisesti niin, että elokuvakameran linssi zoomaa edestakaisin valkoisiin alushousuihin aina kun vain on mahdollista, taisi olla niitä viimeisiä tikkejä. Jesus Francon elokuvissa kyseinen "majavazoomi" on melko yleinen, mutta jotenkin myös niiden tarkoitus ei ole häpäistä hahmoa vaikka esittäjille ei edes ole pikkuhousuja.

Kerronpa vielä elokuvan juonesta jotain. Vanhempiensa tragedian varjossa (pojan isä onkin äidin raiskannut rikollinen, mistä "isä" alati muistuttaa poikaansa) kasvanut poika suunnittelee kidnappaavansa talonsa kellariin nuoria tyttöjä, alistavansa ja raiskaavansa näitä miten sattuu. Näin sitten käykin, jonkinlaisen moraalisen parantamisen merkeissä. Lopussa käy päähahmoille odottamattomasti. Pojan kellari on täynnä kristillisiä elementtejä (mm. Jeesus ristillä -aiheinen maalaus seinällä rautasängyn takana) ja jotenkin elokuvassa viitataan todella hämärästi natsien keskitysleirien kurinpitoon ja juutalaisten alistamiseen. Tämä tosin on japanilainen erikoisuus, länsimaisten uskonnollisten symbolien käyttö perin oudoissa merkityksissä.

Ehkä olin lyhyen ajan sisällä katsonut liikaa vintage-stagifilmejä, ehkä seura vaikutti, ehkä tuo aiemmin nähty lehmäelokuva. Häiritsevintä ehkä oli läpsimisestä ja retuuttamisesta huolimatta naishahmojen täydellinen alisteisuus nuorelle pojulle. Vain yhdessä kahden napatun naisen kellariepisodissa oli naisen välistä psykologista jännitettä, eivätkä hahmot olleet eläviä nukkeja. Ja minä sentään pidän Naked Bloodista: vaikka siinä silvotaan ihmisiä sohjoksi paljon groteskeimmin tavoin, siinä sentään hahmoilla on omat vaikuttimensa ja ehkä jopa vaikuttaa siltä että heillä olisi myös mahdollisuus toimia. Ehkä kuitenkin kaikki johtaa takaisin Looking for Mr. Goodbarin, jossa kevytkenkäiselle naiselle käy "tietenkin" huonosti, tässä loppu on saman ajankohdan muihin Hollywood-elokuviin verrattuna perin epämiellyttävä.

Täsmennettäköön vielä uudelleen, että mitan täyteen tuleminen tuntui siltä, ettei elokuvan katsomisessa ollut enää mitään järkeä, ei siltä että tekisi huutaa lööppilehden kommenttipalstalle miten moraalittomia elokuvia on olemassa. Kaputt tilanne, ei mitään annettavaa. Se on elokuvaa katsoessa kovin surullinen ja turhauttava tunne. Lätkintä ja mätkintä ja huutaminen vain jatkuu, mutta sisällä tuntuu kovin tyhjältä. Hahmojen nolaaminen ja nöyryyttäminen alkaa tuntua tympeältä. Kunhan ihmettelen.

Kuinkahan pitkään tälläisen jälkeen pitäisi pitää taukoa? En taida ainakaan ihan heti katsoa All Night Long -elokuvasarjan osia. Vastapainoksi taidan katsoa uudelleen sympaattista ranskalaista läpsyttelyä 1930-luvulta: S&M with a Smile (Archive.org, NSFW vaikkei mitään akteja sisälläkään). Ei kaiken katsottavan ole pakko olla näin emotionaalisesti uuvuttavaa.

Viimehetken leffatapahtumaspämmi

Olen perin nirso elokuvafestivaalien suhteen, enkä varsinaisesti pidä isoilla festivaaleilla käymisesta, enkä myös näytöksestä toiseen ravaamisesta jos se tarkoittaa eri kaupunginosien välillä suhaamista. Night Visions -festivaalit ovat jo kauhun ja eksploitaation peruskuluttajalle älytön aarreaitta vanhoja ja uusia elokuvia, mutta Helsingissä järjestetään myös vielä mielisairaammat "festivaalit" kerran vuodessa.

EKEK on "Elokuvakulttuurin edistämiskomitean" järjestämä elokuvaputki kesäkuun alussa, jossa esitetään noin seitsemän elokuvaa. Nimikkeistä ei ole tietoa, koska niitä ei julkisteta. Kino Engelin kankaalle saattaa pläjähtää ihan mitä tahansa, Koivusalon Sibbe, Young Love, Enter the Void, Antichrist ja Cruising ovat olleet parina viime vuonna. Mukana on myös tietenkin NV-henkeen aivan tajuttomia elokuvia joiden näkeminen kankaalta on muualla mahdotonta: Evil Knievel -moposeikkailua, kukkotaistelua, blacksploitaatiota, italocrimea ja muuta mielisairaaseen henkeen sopivaa.

Lippuja tämän vuoden yöhön (4.6.2011) on kuulemma vielä muutama jäljellä, emailin elokuvakulttuuri@gmail.com takaa vastaa joko "Reiska" tai joku tämän kaveri joka on tälle vuodelle "nakitettu" hoitamaan juoksevaa puolta. Yleensä "Reiskaa" ei ole koskaan näkynyt festivaaleilla, eräänä vuonna herra oli kuulemma viinoineen jumissa Vaalimaan tullissa. Saas nähdä pääseekö edes Reiskan tuuraaja tänä vuonna perille.

25 euroa on kyllä ihan naurettavan vähän leffayöstä minkä jälkeen arkeen selviytyminen vaatii iltapäivää oluttuoppien ja elokuvahörhöjen parissa. Tulkaahan ihmeessä, jos vain uskallusta löytyy. Kokemus on ollut viimeisinä vuosina ollut simppelisti sanottuna huimaava.

HÕFF-festivaalit Haapsalussa, Virossa (vappu 2011)

Edellinen päivitys on näemmä ollut festivaalipäivitys, niin sitten tämäkin. Syksyisen NV:n ja viimeviikkoisen Viro-ekskursion välissä toki on ollut myös kevään Night Visions Back to basics -festivaali, mutta siitä ehkä joskus toiste. Hyviä leffoja oli, jos nyt sen voi lauseella tiivistää.

Vapun vieton tänä vuonna ulkoistin Viroon teekkarivapaalle vyöhykkeelle elokuvien pariin. Kotiin sunnuntai-iltana tullessa Helsinki oli jopa hämmentävän siisti ja oksennusvapaa, mikä tietty oli vain hyvä asia. Virossa vappua ei huomannut mitenkään, vaikka joku mainitsikin että paikalliset myös viettävät jotenkin Valpurinyötä tai muuta juhlaa.

Festivaalit olivat siis kauhu- ja fantasiaelokuviin keskittyneet HÕFF-festivaalit (Haapsalu Õudus- ja Fantaasiafilmide Festival). Katsottavaa oli perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään, joista seuralaisen kanssa katsoimme kuusi pitkää elokuvaa ja avajaislyhärin. Katsomamme elokuvat järjestyksessä olivat: Leipzigisse, Red, White and Blue, Beyond the Black Rainbow, Trolljegeren, Stake Land, Hobo with a Shotgun, Karate-robo Zaborgar ja Kommandor Treholt & ninjatroppen.

Ehdottomasti odotetuin elokuvista oli Ruther Hauerin pääosittama Pumppüssiga hobo/hulgur, joka osoittautui vähän liikaa ideoita haukanneeksi. Rutger Hauer oli hieno roolissaan, mutta omasta mielestäni toteutuksessa oli ihan liikaa Troma-henkeä mukana. Sekä ihan hitusen liikaa gorea. Katsotut norjalaisleffat olivat osastoa "ihan kiva" ja lopuista jäivät mieleen tosi hidastempoinen ja fiilistelevä Beyond the Black Rainbow ja R&A-draamasta hyytäväksi muuttuva Red, White and Blue.

Festarit muuten olivat tosi sympaattiset, vaikka en pidäkään itseäni mitenkään festari-ihmisenä niin näillä olisi voinut hengata vähän pidempään jos vain muuten olisin hyökytystä jaksanut. Viikonloppuun olisi jotenkin pitänyt saada tungettua myös Haapsalun kylpylöissä jumittamista, mutta ei kyllä bilettämällä tai katsomalla elokuvia kolmeen yöllä ja nukkumalla puoleen päivään. Vanhemmat festarikonkarit voisivat joskus kertoa miten tämä vuorokauden tuntien venyttämisen ihme saadaan tehtyä!

Haapsalu oli kovin nätti ja herttainen paikkakunta omalla ränsistyneellä tavallaan ja olikin outoa nähdä suht isot kauhuelokuvafestivaalit niin pienen oloisella paikkakunnalla. Toisaalta onhan Joensuussakin Cinemare, mikä ilmeisesti kerää nykyisin vakaan yleisömäärän. Festariloma oli lisäksi ryhmäpakettina todella halpa: hotellit, liput ja kuljetus kuuluivat paketin hintaan ja festarirannekkeella pääsi virallisille jatkoklubeille ilmaiseksi. Suosittelen matkaa kovasti, jos ensi vuoden festivaalien elokuvat vain kiinnostavat hitustakaan.