lauantai 6. joulukuuta 2008

Itsepäisyyspäivä.

Kansalaiset, medbörgare.

Ensi vuonna Tuntematonta sotilasta ei näytetä televisiosta, kuten aina jokaisena aiempana vuonna. Samalla paikalla näytämme jotain muuta isäm maallista, kuten Pekka Siitoimen neuvostoliittolaisia kotielokuvia tai Andrey Iskanovin runollisen eepoksen Philosophy of a Knife japanilaisesta sodankäynnistä ihmiskokeiden muodossa.

Kansalaiset, ensi vuonna me olemme reilumpia.



Äs if, Tuntematon tulee taas tänä vuonna hyvään katseluaikaan isäm maalliselta Kakkoselta, aivan taatusti myös ensi vuonna ellei joku kaada boolikulhoa linnan juhlissa ja saa Kakkosta tekemään asiasta Silminnäkijä-raportin.

Kirjoittaja katsoo tänäkin vuonna linnan juhlien kättelyt ja vaihtaa pukujen näkemisen jälkeen kanavaa. FST:lta tulee muuten Peter Sellersin komedia The Party sopivasti Tuntemattoman kanssa päällekäin. Jälkimmäisen olen katsonut kerran vuosia sitten, liki nukahtaen, seuraavan kerran katson sen ehkä sitten kun olen unohtanut Rokan äijäilyt tai lukenut alkuperäisteoksen.

Kirja on muuten hyllyssä, perintökappaleena.

tiistai 2. joulukuuta 2008

Hmm?

Mistähän seuraavaksi bloggaisin?

Mahdollisia tulevia aiheita:
- lisää työnillitystä (noh, kai keväällä asiat ovat jo paremmin) ja ura kulttuuripäsmärinä
- dvd:n kansityylit eri genreittäin
- ranskakauhun uusin rintama
- porno chic (tai pornon estetiikka)
- elokuvamusiikki (mieleiseni soundtrackit ja alasrevitty musablogien lyhyt kukoistuskausi)

Aiheita saa ehdottaa lisää. :)

Edit: mikä hitto tässä Bloggerin softassa on, en saa muotoiltua tekstiä näkymään kuin pötkönä ilman itse kirjoitettuja rivin- ja kappaleenvaihtoja? Esikatselu kyllä näyttää ne ongelmitta. Ratkaistu.