maanantai 9. tammikuuta 2023

815/2022

 No himmattiinko yhtään vauhtia viime vuonna? No ei todellakaan!


Olen muuttunut, tai olen ollut jo pitkään kovin laiskistunut bloggari: edellinen kirjoitukseni on edellisen vuoden vuosistatseista ja tässä ei ole tarkoitus muuttaa formaattia yhtään paremmaksi. Tänä, siis viime vuonna katsoin taas paljon elokuvia ja yllätyksekseni vielä enemmän kuin vuonna 2021. Backlogin siirtäminen ei ole edistynyt toiveiden mukaisesti, eli aiemmilla vuosilla on vielä pitkä aukko. 

Verratessa kuitenkin vuosiin joista elokuvatiedot on siirretty kokonaan, voi huomata että vuoden 2022 kahdensadanviidentoista (815) nimekemäärä meni itse asiassa hämmentävän paljon yli monen aikaisemman vuoden. Vuoden 2019 älytöntä nimekemäärää en ole tavoittelemassa, saati seuraavaa satalukua. Tämän vuoden määrä ei tuntunut edes mitenkään isolta urakalta, itse asiassa jätin yhden etäfestivaalin (Arte Kino) leffat kokonaan katsomatta.

On kuitenkin huomattava, että näin valtavaan numeroon liittyy erä huomio: olen käynyt vuodesta 2018 lähtien Pordenonen mykkisfestareilla, joissa esitetään pitkien elokuvien lisäksi jokaisessa setissä myös lyhytelokuvia, dokumentaarisia pätkiä ja jopa mainoksia. Viimeksimainittuja en ole koskaan sisällyttänyt listaukseeni koska niitä ei yleensä ole IMDb:ssä, mutta kaikki muut joille löytyy Internet Movie Databasen ID-numero pääsevät listalle - sekä myös yksittäiset orponimekkeet joilla ei vielä tietojen siirtelyn aikana ole ollut omaa tunnistenumeroa. Ilman festivaalien lyhyitä nimekkeitä tai muualla katsottuja lyhytelokuvia "varsinaisia" pitkiä elokuvia on varmaan noin muutama sata vähemmän.

Toiveikkaimmat ajatukset liittyen elokuvien katsomiseen ja niiden listaukseen on ollut jo vuosia pystyä katsomaan elokuvia paremmalla keskittymiskyvyllä, eikä esim. erehtyä kirjoittamaan bloggausta samaan aikaan kuin (nytkin) katson elokuvia - hmmph! Vähän tähän myös liittyen olen yrittänyt etsiä parempaa keskittymiskykyä Mubista löytyvien elokuvien katseluun, jostain syystä etenkin japaninkielisten elokuvien aikana silmät tuppaavat lipsumaan pahemmin kakkos- tai kolmosruutujen pariin, vaikken puhuttua kieltä ymmärtäisikään.


Todistusaineistoa ja viimeiset vuonna 2022 nähdyt nimekkeet

Perinteinen Pimeässäblogin vuosikysely on tältä vuodelta vielä täyttämättä, koska sen deadline on liikkunut fiksusti tammikuun loppuun - kyselyssä pyydetään nimekkeitä jotka on julkaistu vuonna 2022, eikä vain sinä vuonna katsottuja. Moni viime vuoden muualla pyörinyt leffa on vasta tulossa Suomeen ensi-iltaan tammikuun aikana ja tällä takarajan hinauksella niistä on mahdollista päästä katsomaan tätä kyselyä varten edes muutama suht varma tärppi. Esimerkiksi Babylon on leffa jota jo vähän odottelen, ei siksi että erityisesti pitäisin Damien Chazellesta (jonka aiemmista elokuvista en kauniisti sanoen ole oikein innostunut), mutta muutama lukemani haastattelu on antanut ymmärtää että elokuva pohjautuu aika paljon oikeisiin henkilöihin ja tarinoihin Hollywoodin villeiltä vuosilta.

Ja kun päästiin melkein mykkäelokuviin, niin vuosilistaa vielä kokoamatta voin paljastaa että tällä hetkellä tuntuu että vuoden 2022 merkittävin, tai vähintään sykähdyttävin elokuvaelämys oli nähdä Three Weeks (1924) Pordenonen mykkiksillä. Tuntuu vähän selittelyltä sanoa ettei tämä ollut elokuvana kovin kaksinen, mutta oli se silti täsmälleen sellainen kuin mitä esittelyissä luvattiin - ekstravagantti Ruritania-heilastelu. Letterboxdissa eräs kirjoittaja on kuvaillut tätä Foreplay: The Motion Pictureksi, mikä on ihan muikean täydellinen kuvaus elokuvasta joka keskittyy liki kirjaimellisesti kolmen viikon kuherruskuukauteen salaperäisen ladyn ja hänen huomattavasti itseään nuoremman miekkosen kanssa. 

Väittäisin että olen aika monissa mehuissa kypsytetty, mutta hidastempoinen kesytystarina (liki femdom-elokuva!) jossa mieshahmo sekä pyörtyilee että kuhertelee kukkasin peitetyllä divaanilla molemmat jalat penkin päällä sai käteni hikoilemaan säädyttömästi Teatro Verdin parvella. Hajusuolaa en onneksi tarvinnut kun elokuvasäestyksen huilu henkäili kohtausten tiivistymisiä, mutta innostuin lukemaan samana viikonloppuna skandaalinkäryisen alkuperäisteoksen joka oli aikansa 50 Shades of Gray - tai liki jotain vastaavaa. Reippaat sata vuotta sitten ilmestynyt kirja oli massiivisen suosittu lukijoiden kielestä tai varallisuudesta riippumatta, kuviteltuun Ruritaniaan (tai muuhun maahan) sijoittuneet romanssit ja seikkailut myivät kuin häkä monenmuotoisina teoksina.

Elokuva tuntui jo festareilla jakavan todella paljon mielipiteitä, enkä itsekään tuota mitenkään täydellisenä elokuvana voi pitää - alle kahden tunnin elokuva tuntui kolmelta tunnilta, enkä tiedä oliko elokuvan 18 fps ehkä pari ruutua liian hidas ajonopeus? Valitettavasti elokuvan uusintakatselu tuntuu tällä hetkellä vain murretulta haaveelta: elokuvan ainoa filmikopio sijaitsee Venäjällä Gosfilmofondin arkistoissa joista festarit olivat onnistuneet teettämään digikopion hetki ennen helmikuun 2022 alkanutta Ukrainan sotaa. Koska kansainvälinen elokuvarkistojen federaatio FIAF ja sen jäsenet katkaisivat yhteydet Venäjälle sodan takia, niin kaikki yhteistyöprojektit venäläisten toimijoiden kanssa ovat ymmärrettävästi jäissä. Tilanne voi muuttua luultavasti vasta kun sota on saatu lopetettua, eikä silloinkaan kyse ole yleensä mistään nopeasta paluusta normaaliin.

Toivon kuitenkin että näkisin elokuvan vielä uudestaan ehkä jo ensi vuosikymmenellä. Siihen mennessä olen varmasti jo uskaltanut kokeilla päähenkilöä näyttelevän Aileen Pringlen salaattireseptiä ja katsonut kaikki katsottavissa olevat Conrad Nagelin leffat - joissa suuressa osaa Nagel näyttelee ihan samanlaista passiivista "matinée idolia" kun Three Weeksissä.  


FKP:n elokuvakerhostakin tuttu, pahamaineinen "bisseväli" realisoitui Pordenonessa (kuvassa takana still-kuva elokuvasta Three Weeks (1924)

Mykkisfestarit ovat aivan taatusti ohjelmassa myös tänä vuonna Pordenonessa sekä Forssassa, kuin myös Sodankylän elokuvajuhlat joissa toivottavasti olen taas konehuoneen puolella pyörittämässä oikeaa filmiä napinpainalluksen ja DCP-kopioiden lataamisen ohessa. Pahaksi onnekseni vuosi 2022 oli se kun ensimmäistä kertaa ikinä katkaisin filmin huolimattomuuden (tai hätäilyn) takia, mutta tästäkin oppi jotain uutta. Vielä kun muistaisin paremmin että miten päin filmi kelataan takaisin oikein tehdyiksi kakuiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti