tiistai 5. syyskuuta 2017

Postaus, jossa kirjoittaja kehuu Mubi-elokuvapalvelua

Joko kaikilla on käytössä kolme elokuvastriimauspalvelua rinnakkain? Minulla on kohta, kunhan saan Netflixin ja Mubin rinnalle (kokeiluun) vielä HBO:n palvelun. Viimeiseen ei kuitenkaan ole mikään kiire, koska tällä hetkellä Mubi työllistää liki täysi-iltaisesti.

Suosittelen, suosittelen! Upeaa häröilyä.


Netflix on ollut käytössäni jo vuosia ja mikäpäs siitä on pois pääseminen kun uutta semikiinnostavaa kamaa tippuu suht säännöllisesti ja kuukausimaksu mahdollistaa sen etten tee täysin summittaisia varmistusostoja tyhjänpäiväisistä elokuvista. Fyysisten elokuvien ostaminen hyllyyn on selvästi tippunut striimauspalveluiden ottamisen käyttöön jälkeen, nykyään ostan lähinnä elokuvia jotka tahdon varmuudella omistaa tai joita ei saa muuten mistään katsottavaksi. Jälkimmäisiä on kahdesta vaihtoehdosta hyvin paljon vähemmän ja niiden kanssa muutenkin olen valitettavasti ehkä liiankin paljon varpaillani.

Olin muuten mukana vuosia sitten (jo viisi vuotta sitten?!) Nörttityttöjen ensimmäisessä Netflixia käsittelevässä artikkelissa, jossa fiilikset olivat tosi tuoreet. Nyt sen jälkeen Netflixin valikoima on tasaantunut ja painottunut enemmän itse tuotettuihin sarjoihin, mutta edelleenkin etenkin elokuvavalikoimasta on vaikea löytää nappilöytöjä. Etenkin Netflixin huono etsintämekanismi pakottaa käyttämään ulkopuolisia hakusivustoja ja etenkin etsimään poimintoja somesta tai tutuilta.

Netflix ei silti ollut ensimmäinen käyttämäni suoratoistopalvelu, tosin ilman Nörttityttöjen juttua en olisi enää muistanut että olin käyttänyt aikoinaan myös Voddleria. Se muistaakseni oli tosi höttöisä ja huono sisällöltään - mutta sentään ilmainen. Sittemmin olen harkinnut vakaasti myös exploitation.tv:n striimauspalvelun kokeilemista, sisältönä siellä on esimerkiksi valtaosa Vinegar Syndromen julkaisuista. Lisäksi siellä näyttää olevan Severin Filmsin julkaisuja, mutta en tiedä varmasti ovatko kaikki katsottavissa myös Suomessa.

Mubin käyttäjäksi tupsahdin pitkän jaarittelun jälkeen. Käyttötunnus Mubin yhteisösivulle minulla on ollut vuosia, siitä lähtien kun kaverini kokeili striimauspalvelua ensimmäistä kertaa vuonna nakki enkä silloin pystynyt maksamaan minkään palvelun kuukausimaksua. Nyt ostin rehvakkaasti kerralla koko vuodeksi käyttöoikeutta, 47 euroa 12 kuukaudelle jaettuna ei tuntunut tasaliksaisen duunarin kukkarossa enää oikein miltään.

Verrattuna muihin suhteellisen staattisiin (Netflixin kohdalla pitäisi puhua ehkä vaappuvasta) striimauspalveluihin Mubissa on oma katsomiseen kannustava koukkunsa. Toisin kuin muissa, Mubi ilmoittaa selvästi sivullaan montako päivää elokuva on vielä katsottavissa, koska kaikki elokuvat ovat palvelussa kerrallaan vain 30 päivää. Joka päivä tulee yksi uusi elokuva, joka päivä myös lähtee yksi pois. Skaalaa on laidasta laitaan, tällä hetkellä katsottavana on aika paljon "maailmanelokuvia", vain muutama perinteinen amerikkalainen kokoillan pitkis. Mykkäkauden elokuvia on ollut vain muutama.

Päällä olevista esityssarjoista riippuen elokuvat saattavat olla tietyn ohjaajan, jostain maasta, joltain festivaalilta, sekä lisäksi joukossa on myös erikoispoimintoja (lisäksi myös aina jokunen joilla ei ole omaa teemaansa/sarjaansa). Hollywoodia tai oikein mitään muutakaan mainstreamia ei ole tähän mennessä näkynyt ollenkaan esityssarjan mittaisina; viimeksi eniten keskipaksua puuroa ovat muistuttaneet George A. Romeron Night of the Living Dead heti mestarin poismenon jälkeen, sekä tällä hetkellä valikoimissa olevat Richard Linklaterin (Fast Food Nation) ja George Clooneyn ohjaustyö (Good Night, and Good Luck.).

Päällä olevat esityssarjat, ja myös niiden tulevat elokuvat saa monesta paikkaa esille.


Aikarajoitus on pirullisen koukuttava, aika usein kohta poistuvia elokuvia tulee katsottua hiven hammas irvessä ennen puoltayötä, ei vaan voi jättää jotain edes hivenenkään mielenkiintoista tuntematonta valintaa katsomatta! Onneksi osa elokuvista on myös lyhytelokuvia, mutta välillä ohjelmistossa on myös todella pitkiäkin tuotoksia: Argentiinalainen Historias extraordinarias oli tasan neljä tuntia ja filippiiniläinen From What is Before kolkutteli kuuden tunnin tienoilla.

Tekniseltä laadultaan elokuvat ovat olleet vähintään okei, HD-laatua löytyy etenkin uudemmista elokuvista. Muutamassa vanhemmassa elokuvassa, viimeksi melkein kaikissa Doris Wishman -sarjan elokuvien alareunassa oli ärsyttävä vihreä raita ja ääni rätisi osassa elokuvista. Joissain muutamassa elokuvassa ääni on ollut jotenkin selvästi viallinen, liian kolkolta kuulostava. Kaiken kaikkiaan fiilis palvelusta ja sen käyttämisestä on silti hyvä, itse katson elokuvat suurimmaksi osaksi TV:n ruudulta Apple TV:n kautta (vanhan iPadin ja AirPlayn avulla). Airplayn käyttö (elokuvan vaihtaminen kosketusnäytöltä AirPlaylle) on vähän tahmeaa, mutta elämä on. Päivityksiä apsukalle tuntuu tulevan säännöllisesti.

Pitänee siis suositella, jos vaan tietää että aikarajoituksen kanssa pystyy elämään. Kylkiäisinä saan tietty myös jaella kavereille 30 vuorokauden katseluoikeutta, kunhan muistaa sitten lopettaa tilauksen ennen ilmaiskauden loppumista jos siltä tuntuu. Täältä löytyy: link link!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti